Lähtötilanne

Aikoinaan Nylund Groupilla oli käytössään vanhanaikainen ja vaikeasti muokattava CRM-järjestelmä, joka ei ollut käyttäjäystävällinen. Tiedon hakemiseen käytettiin paljon aikaa ja myyjät joutuivat tekemään käsin töitä, joihin nykyaikana pitäisi olla tekninen ratkaisu.

Yhteistyö Lime Technologiesin kanssa alkoi jo vuonna 2004, kun käyttöön otettiin Lime Easy (silloinen Kontakt). Lime Easy toimi pitkään Nylund Groupin asiakasrekisterinä sekä myynnin työkaluna. Järjestelmän valintaan johtivat helppokäyttöisyys ja muokattavuus.

Vuonna 2015 tuli ajankohtaiseksi kehittää järjestelmiä eteenpäin. Tavoitteena oli yhdistää CRM-järjestelmä muihin järjestelmiin sekä lisätä toimintojen määrää. Peruskäyttöä oli harjoiteltu jo tovi, joten käyttäjät olivat sisäistäneet järjestelmän hyödyt. Alusta alkaen CRM-järjestelmän tuli olla työkalu, joka avataan ensimmäisenä aamulla ja suljetaan viimeisenä illalla. Järjestelmähankintaa varten aloitettiin laajempi kartoitus. Kilpailutusvaiheen jälkeen päätettiin päivittää Lime Easy saman firman toiseen tuotteeseen, Lime CRM -järjestelmään. Lime CRM oli edelleen helppokäyttöinen ja muokattava, mutta toi myös lisää toiminnallisuuksia. Rajapinnat mahdollistivat myös laajemman integroinnin muihin järjestelmiin.

”Halusimme ratkaisun joka oli helppokäyttöinen, muokattavissa ja jonka parissa oli mahdollista kasvaa”, sanoo toimitusjohtaja Johan Karlsson.

“Lime CRM on kuin pohjoismaalaiset autot: Helppo ja luotettava. Sen lisäksi meillä on kokonaisnäkymä asiakkuuksistamme, tarjouksista projekteihin. Emme pärjäisi ilman Limeä enää tänä päivänä.”

Johan Karlsson, toimitusjohtaja, Nylund Group

Haluatko tietää lisää Nylund Groupin ratkaisusta?

Miksi Lime?

  • Integraatio toiminnanohjausjärjestelmän kanssa (tilaus- ja tarjousrivit ja tarjouslaskenta)
  • Myyntiputkinäkymä sekä tärkeiden avainlukujen seuranta (esim. myyntitrendi)
  • Helppokäyttöisyys
  • Muokattavuus
  • Infotaulut – CRM ohjaa käyttäjiä tekemään oikeita asioita oikeaan aikaan

Lopputulos

Lime CRM on otettu laajasti käyttöön myynnin sekä myynnin johdon työvälineenä. Nylundilla on käytössä tukkumyyntiä varten rakennettu ratkaisu. CRM toimii myyjien työpöytänä. Infotaulujen ohjauksen avulla CRM-järjestelmä kertoo käyttäjille mitä tulee seuraavaksi tehdä. Oikeaan aikaan ja automaattisesti.

Erilaisia prosesseja on pystytty automatisoimaan. Suurin hyöty tulee integraatiosta, joka mahdollistaa myyntilukujen seurannan suoraan asiakkaan alta. Liikevaihto-, tilaus- ja tarjousrivejä tuodaan joka yö automaattisesti toiminnanohjausjärjestelmästä, mikä säästää aikaa ja antaa kokonaiskuvan asiakkaasta yhdessä ja samassa järjestelmässä.

Nylund Group on onnistunut saamaan CRM-ratkaisun laajasti käyttöön organisaation sisällä. Käyttäjät eivät enää näe järjestelmää pelkkänä johdon raportointityövälineenä, vaan apuvälineenä parempaan palveluun ja myyntiin. Järjestelmä on parantanut asiakastyytyväisyyttä ja auttanut myyjiä työskentelemään tehokkaammin.

Jatkokehitys ja markkinoinnin automaatio

Nylund Group halusi tehostaa markkinointiviestintää, joten integraatio Lime Newsletterin ja Lime CRM:n välillä otettiin käyttöön. Postituslistojen ylläpitäminen ja luominen asiakassegmentoinnin avulla helpottui. Aikaa säästyy, kun kampanja luodaan suoraan CRM-järjestelmässä, josta se kulkeutuu automaattisesti eteenpäin. Postituksen jälkeen klikkitiedot palaavat takaisin myynnin hyödynnettäväviksi. Käyttäjät näkevät suoraan Lime CRM:stä miten vastaanottajat reagoivat markkinointiviesteihin, jolloin myynti osaa reagoida oikeiden potentiaalisten asiakkaiden suuntaan. Myös yhteystietojen ja postitusosoitteiden ylläpitäminen on nyt paljon helpompaa.

“Integraatio Lime Newsletteriin on ollut kuin unelma. Tämän avulla näemme suoraan Lime CRM:ssä miten vastaanottajat reagoivat markkinointiviestintäämme. Myyjät löytävät kiinnostuneet asiakkaat muiden joukosta ja voivat suunnitella päiväänsä paljon tehokkaammin. Myös yhteystietojen ylläpitäminen on nyt paljon helpompaa.”

Haluatko saavuttaa samanlaisia tuloksia kun Nylund Group?

Nylund Group

Nylund Group on kolmannen sukupolven vakaavarainen ja kehittyvä tukkumyynnin perheyhtiö, joka myy talotekniikan ja teollisuuden laadukkaita, pitkän elinkaaren tuotteita, palveluita ja ratkaisuja. Visiomme on olla asiakkaiden ensisijainen ratkaisu- ja palvelukumppani.