Referenssit2018-11-21T11:40:17+03:00

Kaikille ainutlaatuinen

Olemme kartuttaneet kokemusta alalta 25 vuotta. Asiakkaidemme joukkoon kuuluu niin pienyrityksiä kuin jättikonsernejakin – me mukaudumme asiakkaan tarpeeseen.

YTM Industrial: Onnistunut käyttöönotto helppokäyttöisen järjestelmän avulla

”Lime Technologies hoiti projektin lupaamassaan aikataulussa. Lime CRM oli juuri niin helppokäyttöinen kuin toivoimme, ja se on vaikuttanut siihen, että sitä käytetään. Käyttäjämäärältään ison tiimin työprosessin muuttaminen ja tuominen uuden CRM:n pariin on haastavaa, eikä silloin järjestelmään tarvita mitään ylimääräistä.”

Stenbergbygg: Ajansäästöä yhtenäisellä järjestelmällä

”Markkinoilla on monenlaisia järjestelmiä, mutta emme löytäneet samanlaista käyttäjäystävällistä käyttöliittymää joka on jo valmiiksi integroitu Microsoft Officen, sähköpostin ja kalenterin kanssa. Pisteenä i:n päälle Lime on skaalautuva järjestelmä, joka oli meille tärkeä tekijä”

Saksalais-ruotsalainen kauppakamari: asiakkuudenhallintaa kaikille

”Lime muodostaa käyttäjäystävällisen keskiön tiedolle, jossa kaikki tarpeellinen on kerättynä yhteen. Yhdellä painalluksella työntekijä saa tietoonsa yhteyshenkilöt, tehtävänkuvat, käynnissä olevat hankkeet, viestinnän, markkinointitoimet ja onko yritys jäsenemme.”

Nylund Group Oy

“Lime CRM on kuin pohjoismaalaiset autot: Helppo ja luotettava. Sen lisäksi meillä on kokonaisnäkymä asiakkuuksistamme, tarjouksista projekteihin. Emme pärjäisi ilman Limeä enää tänä päivänä.”

Mercamer Oy: Pakkausalan moniosaaja

”Käyttäjäystävällisyys! Se yllätti meidät positiivisesti. Mikään järjestelmä ei tuo hyötyä, jos sitä ei käytetä. Limen avulla kaikki tieto löytyy samasta järjestelmästä, mikä on helpottanut päivittäistä tekemistä. Tämä säästää meiltä valtavasti aikaa ja pystymme palvelemaan asiakkaitamme laadukkaammin.”

Elektroautomatik: Tehokkaampaa tavoitteiden mittausta Limen avulla

Elektroautomatik on yksi Pohjoismaiden johtavista automaatiopalveluiden tarjoajista. Heidän tavoitteenaan on parantaa teollisuusalan tuotteiden ja logistiikan tehokkuutta ja laatua älykkäillä automaatioilla. Elektroautomatik on auttanut Euroopan teollisuutta automatisoitumaan jo 50 vuotta.

Bisnode: Erillisten myyntiosastojen yhdistämisellä tehokkuutta toimintaan

Bisnode on Euroopan johtava digitaalisen liiketoimintainformaation tuottaja. He tarjoavat kokonaisvaltaisia myynnin ja markkinoinnin ratkaisuja – sekä luottotietopalveluja. Asiakkaat, jotka etsivät uusia kuluttaja- ja yritysasiakkaita sekä yhteistyökumppaneita Suomesta tai muualta maailmasta, hyötyvät Bisnoden palveluista.

Usko tai älä, mutta meillä on isompikin joukko iloisia asiakkaita!

Referenser: Reijlers
Referenser: New Wave
Referens: KUKA
Referens: Force Technology
Referens: Prevas
Referens: FAR
Referens: Unionen
Referens: Prodoc
Referens: Grolls

Anna CRM-asiantuntijan neuvoa sinua henkilökohtaisesti (ja tietysti maksutta)!

Tahdotko tietää lisää siitä, miten omalla alallasi tai samoissa tehtävissä toimivat asiakkaamme käyttävät Limeä?.

Totta kai tahdon!
Sivustomme käyttää evästeitä verkkoliikenteen seurantaan ja sisällön optimointiin. Voit jatkaa selaamista, jos evästeiden käyttäminen ei haittaa sinua! Ok