Helsinki

Kovalla työllä raivattu tie Bisnoden siivouskomerosta omaan luolaan Helsingin keskustassa. Tie ei aina ole ollut mutkaton, mutta koko matka on pidetty hauskaa ja naurettu! Meillä Ruotsin kuninkaalliset osoittavat tien saniteettitiloihin.

Lime Technologies -toimisto Helsingissä Kaksi miestä kuulokkeet korvillaan seisomassa selätysten, käsivarret ristittynä Vaalea nainen keltaista taustaa vasten hymyilemässä kameralle Kaksi kameralle leveästi hymyilevää kaverusta vieretysten, yllään vihreät haalarit ja edessään kasoittain vihreitä ämpäreitä

Lund

Kaupunki, josta kaikki sai alkunsa vuonna 1990. Tuolloin: kellari ja rutiköyhä pastadieetti. Nyt: yli sata CRM-hullua ihmistä vanhassa mielisairaalassa ja kotoisia perjantaisia kahvihetkiä. Luonnonkaunis ympäristö houkuttelee kaikkia rakastamaan (limen)vihreää entistä enemmän.

Kaksi silmälasipäistä miestä hymyilemässä kameralle, tietämättöminä takanaan tapahtuvasta ilmeilystä Mies grillaamassa hampurilaispihvejä ulkosalla Neljä ihmistä juhlahatuissaan, yhden heistä yrittäessä työskennellä Lime Technologies -toimisto Lundissa

Tukholma

Toimiston avaamisvuodesta 2000 skoonelainen maaseutuelämä on vaihtunut after workeihin ja kuplivaan. Nöyryys sekoittuu täällä sopivassa mittakaavassa “paras toimisto ikinä” -kannanottoihin. Kungsbroplanilla, keskellä Tukholman sykettä, täydellisen viikon metsästys on aina läsnä.

Neljä miestä hymyilee kameralle golfkentällä Tummahiuksinen mies istumassa matalalla tuolilla ja kurkottamassa liian korkealle työpöydälle Porukka hymyilemässä kameralle ulkosalla Lime Technologies -toimisto Tukholmassa, Ruotsissa

Göteborg

Täällä pingispallot sinkoilevat eteisessä ja voitonkarjahdukset sekoittuvat kostonhimoisiin katseisiin taukojen aikana. Toistuvia tapahtumia ovat perjantain hampurilaiset ja keskiviikon tietokilpailut, joten paras päivä vierailulle on sinun päätettävissäsi! Upea näkymä paraatikatu Avenynille on kuitenkin jokapäiväinen ylellisyys.

Lime Technologies -toimisto Tukholmassa, Ruotsissa Lime Technologiesin työntekijät yhdessä joogatunnilla Lime Technologiesilla työskentelevä nainen hoitamassa kasveja

Oslo

Tästä ensiluokkaisesta sijainnista Ruotsin suurlähetystön ja kuninkaanlinnan välistä asiakashenkisyys leviää kaikkialle Norjan vuorille ja vuonoille. Tällä toimistolla sinun on oltava valpas, sillä korkealentoiset suunnitelmat, pingispallot ja DnD-nopat voivat kaikki kiitää ohitsesi! 

Kaksi hymyilevää, toisistaan kiinni pitävää kaverusta joulupuseroissa Prinsessakakku tekstillä ”We made it! GDPR 2018” Hymyilevä porukka poseeraamassa kameralle Lime Technologies -toimisto Oslossa

Kööpenhamina

Sijainti Kultorvetin tuntumassa on johtanut siihen, että jokaiselle täällä on kehittynyt ällistyttävä turistimassojen läpi puikkelehtimisen taito. Jokapäiväinen ateria smørrebrød saa silloin tällöin säestystä kuningattaren orkesterilta, joka kulkee toimiston ikkunoiden alta.

Lime Technologies -toimisto Kööpenhaminassa, Tanskassa Tummahiuksinen nainen asettamassa valkotaululle post it -lappua Ruskeahiuksinen nainen oranssia taustaa vasten hymyilemässä kameralle Hyvin pukeutunut porukka terassilla, kohottamassa maljaa kameralle

Gävle

Kuuntele historian siipien havinaa ja tunne nenässäsi vienoa palaneenkäryä, kun astut Börshusetiin, Gävlen vanhaan pörssirakennukseen, joka selvisi vuoden 1869 suuresta palosta. Rakennus oli aikoinaan Euroopan pohjoisin pörssi; nyt siellä pitää majaansa Limen pohjoisin toimisto. Vanhan ajan laskukoneiden nakutus on vaihtunut nykyaikaisten näppäimistöjen ropinaan.

Ihmiset kiipeilemässä kiipeilyverkossa ja yksi heistä keinumassa liaanissa Kolme kaverusta istumassa sohvaryhmässä, edessään pöytä jolla on lahjapaketteja Parrakas, pipopäinen mies istuu rennosti sohvalla Lime Technologies -toimisto Gävlessä, Ruotsissa

Utrecht

Kaupunki, jota kutsutaan yhdeksi maailman onnellisimmista, tuskin muuttui paljoa kurjemmaksi siitä, että Lime Technologies avasi sinne putiikin. Alankomaiden porukkamme on perso herkullisille stroopwafeleille ja palava into asiakkuudenhallintaan. Uudella tiimillämme on kova into tehdä Manner-Euroopasta samanlainen kasvumarkkina kuin meillä täällä Pohjolassa jo onkin, ja he ovatkin jo nimenneet itsensä Limen nälkäisimmäksi toimistoksi. Siis kaupannälkäiseksi; tämä ei nyt liity yksinomaan niihin stroopwafeleihin.

Köln

Onneksi olkoon Köln! Keskiaikaisten perinteiden ja kadehdittavan elinkeinoelämän lisäksi kaupunki voi nyt myös ylpeillä Saksan ensimmäisellä Lime-toimistolla. CRM-intoilijat pyrkivät täällä rinta rinnan Userlike-ystäviemme kanssa luomaan odotuksia ylittäviä asiakaselämyksiä. Kaupungin arkkitehtuuri kilpailee todella Lime CRM:n järjestelmäarkkitehtuurin kanssa turistinähtävyyksien ykköspaikasta, mutta mikäli haluat houkutella asiakkaita, on Lime sinulle aina oikea käyntikohde!